Yrityksen perustiedot

FinnMedi Oy on perustettu vuonna 1995 ja sen omistavat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen kaupunki, Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö, Tampereen yliopiston tukisäätiö ja Suomen Punainen Risti. Liikevaihtomme vuodelta 2009 oli noin 4,1 M€ ja tuloksemme on positiivinen.

Yhtiö työllistää vakituisesti 16 asiantuntijaa, jotka vastaavat tiimeittäin asiakkaille tarjottavista palveluista ja niiden kehittämisestä. Vuosittain toteutettavien projektien määrä on noin 100. Projekteihin osallistuu vuosittain yli 100 henkilöä.

Henkilökunnallamme on laaja kokemus terveydenhuollon, bio- ja terveysteknologian sekä liiketoiminnan kehittämisestä. Laajat kontaktimme alan tutkimukseen, rahoittajiin, yrityksiin ja muihin kehitysyhtiöihin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti takaavat, että asiakkaidemme käytössä on laaja verkosto ja oikea asiantuntemus tarpeen mukaan.

FinnMedi Oy sijaitsee Finn-Medin kampusalueella Tampereen Kaupissa. Alueelle on keskittynyt tamperelainen bio-, terveysteknologian ja lääketieteellinen osaaminen. Teemme tiivistä yhteistyötä alueella toimivien tutkimus- ja terveydenhuollon organisaatioiden, alan yritysten, pirkanmaalaisen elinkeinoelämän sekä kehitysyhtiöiden ja teknologiakeskusten kanssa.

© FinnMedi Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy