Toimialakehitys
Finntrials
Kilpailukykyisempää kliinistä tutkimusta SuomeenFinnMedi Oy on osa yliopistosairaaloiden verkostoa FinnTrials -hankkeen kautta. FinnTrials-hankkeen tavoitteena on parantaa Suomen kliinisen tutkimuksen kansainvälistä kilpailukykyä. Hankkeessa pyritään kehittämään uusia, laadukkaita ja tehokkaita toimintamalleja sekä luodaan toimivia kansallisia verkostoja sekä tutkija- että yliopistosairaalatasolla. Hanke on osa Tekesin Pharma-ohjelmaa ja se toteutetaan yliopistosairaaloiden tutkimusverkoston kautta. FinnMedi Oy vastaa hankkeen koordinoimisesta. FinnTrials hankkeella parannetaan Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa tutkimusympäristönä. Hankkeella tavoitellaan Suomessa aloitettavien uusien kliinisten tutkimusten ja tutkittavien määrän lisääntymiseen. FinnTrials tukee lääketeollisuuden kilpailukyvyn kehitystä sekä muun haasteellisen kliinisen tutkimuksen toteutusta. Tutkijoiden motivaatio osallistua kliiniseen tutkimukseen paranee tutkimuksen suorittamista helpottavilla yhtenäisillä malleilla. Sairaanhoitopiirien tutkimusten hallinnointi tehostuu ja lisää uusia mahdollisia yhteistyöhankkeita sekä tutkivan lääketeollisuuden että muiden tutkimusorganisaatioiden ja -rahoittajien kanssa. Kliinisen tutkimuksen laatu nousee harmonisoitujen kansallisten laatukriteereiden, ohjeiden ja mallien avulla. Lisätietoja: |
|

