17.6.2010

FinnMedi Oy:lle ja Regean tutkijoille lisensointisopimus kantasolujen kasvatusliuoksesta

FinnMedi Oy ja solu- ja kudosteknologiakeskus Regeassa työskentelevät tutkijat ovat solmineet lisensointisopimuksen kantasolujen kasvatusliuoksesta ruotsalaisen Vitrolife Sweden AB:n kanssa. Lisensoinnin kohde on ihmisen kantasolujen viljelemiseen soveltuva kasvatusliuos, joka mahdollistaa kantasolujen viljelyn kliiniseen käyttöön ilman eläinperäistä kontaminaatioriskiä. Lisensointisopimuksen myötä Vitrolife sai maailmanlaajuiset oikeudet kehittää, valmistaa ja myydä kasvatusliuosta sekä tutkimus- että kliiniseen käyttöön.

Kehitetty kantasolujen kasvatusliuos on yksi ensimmäisistä eläinperäisiä aineita sisältämättömistä, kliiniseen käyttöön soveltuvista formulaatioista. Liuosta hyödynnetään potilaskäyttöön soveltuvien kantasoluhoitojen kehittämisessä ja valmistamisessa. Lisensointisopimus tehtiin kasvatusliuoksen patentoidun formulaation eli reseptin käyttöoikeudesta.

 "Kantasolujen markkinat ovat kovassa kasvussa. Asiaan on vaikuttanut myönteisesti esimerkiksi USA:n presidentti Obaman poistamat rajoitteet liittovaltion uusien kantasolulinjojen tutkimustyön rahoituksesta”, kertoo Anna Mårtensson, Vitrolifen kantasolujen liiketoiminta-alueen johtaja. Kantasolumarkkinoiden arvoksi arvioitiin vuonna 2008 noin 250 miljoonaa USD. Kasvua on odotettavissa noin 12 % verran. Vitrolife keskittyy tulevaisuudessa erityisesti kantasolujen kliinisen käytön markkinoihin, Mårtensson lisää.   

Lisensointi vaatii pitkäjänteisyyttä, asiantuntemusta ja hyviä verkostoja

FinnMedi Oy:n ja Regean yhteistyö kasvatusliuoksen kaupallistamiseksi alkoi vuonna 2007. Tavoitteena oli myydä formulaation, sen valmistusmenetelmän sekä markkinointi- ja myyntioikeuksien eksklusiivinen lisenssi yhdelle yhteistyöosapuolelle, joka kykenee tuotteen itsenäiseen valmistukseen, kliinisen käytön edellyttämien myyntilupien hankintaan sekä maailmalaajuiseen markkinointi- ja myyntitoimintaan. Tavoitteena oli myös kehitettävän tuotteen soveltuminen yhteistyökumppanin tuoteportfolioon.

Lisensointi-, yrityskehitys- ja kliinisiä tutkimuspalveluja life science -toimialalle tarjoava FinnMedi Oy hoiti kaupallistamisen eri vaiheet tiiviissä yhteistyössä akatemiatutkija Heli Skottmanin kanssa. FinnMedi rahoitti patentointivaihetta, teetti kaupallistamismahdollisuuksiin liittyviä selvityksiä, vastasi markkinoinnista, yhteydenotoista, neuvotteluista ja tapaamisista potentiaalisten hyödyntäjäyritysten kanssa, laati lisensointisopimukset lakitoimiston kanssa sekä valvoi keksijöiden etua kaupallistamisprosessissa.

”Prosessi on ollut pitkä ja siinä vaadittiin kärsivällisyyttä. Otimme yrityksenä myös itse riskiä patenttikustannusten suhteen. Tapauskohtaisesti valitsemamme strategian mukaan otamme riskiä lisensointiprojekteissa, jos koemme sen tarpeelliseksi”, kertoo FinnMedi Oy:n myyntijohtaja Reijo Itkonen, joka vastasi keksinnön kaupallistamisesta.

”FinnMedi Oy:n osuus prosessissa oli hyvin merkittävä. Tutkijat tekevät tutkimustyötä, eikä heillä ole yleensä aikaa, kontakteja tai osaamista etsiä hyödyntäjää keksinnöilleen. Tällöin on luontevaa käyttää siihen ulkopuolista edustajaa. Ilman FinnMedin panosta sopimus tuotteen lisensoinnista ja markkinoille viemisestä olisi jäänyt tekemättä ja saavutettu lopputulos ei olisi ollut mahdollinen”, Heli Skottman toteaa. ”Kilpailu kantasolumarkkinoilla on kovaa. Nyt ehdimme lisensoimaan ensimmäisten joukossa, jolloin olemme hyvässä asemassa markkinoiden suhteen. Pienilläkin resursseilla on mahdollista tehdä uusia innovaatioita ja saada keksintöjä aikaan. Ja koska Suomesta ei löytynyt riittävän potentiaalista hyödyntäjää, haimme ehdokkaat kansainvälisiltä markkinoilta. Ruotsalainen Vitrolife soveltui vaatimuksiin parhaiten. Yritys tekee laadukasta työtä, heillä on hyvät henkilökohtaiset asiakaskontaktit ja he eivät myöskään tee massatuotantoa”, Skottman jatkaa.

Kasvatusliuos on ensimmäinen tuote, joka on myyty lisensointisopimuksella ulos Regeasta. Liuoksen kehitystyötä on rahoittanut muun muassa Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus TEKES.

Lisätietoja:

Reijo Itkonen, myyntijohtaja, FinnMedi Oy, puh. 040 503 5252, reijo.itkonen(at)finnmedi.com

Heli Skottman, akatemiatutkija, Solu- ja kudosteknologiakeskus Regea, puh. 050 396 9645, heli.skottman(at)regea.fi

© FinnMedi Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy